3 minute read

Itsepuolustuskurssin ilot ja hyödyt

Viime vuoden aikana sosiaalisessa mediassa pyörinyt #metoo kampanja veti huomiota siihen, kuinka paljon pyytämätöntä huomiota kaikenikäiset naiset kohtaavat päivittäisessä elämässään. Vaikka kaikki näistä tilanteista eivät johda väkivaltaan, useimpien naisten fyysinen heikkous miehiin verrattuna on fakta, ja silloin kun tilanteet muodostuvat fyysiseksi, naiset ovat usein alakynnessä ilman itsepuolustustaitoja.

Naisille tarkoitettuja itsepuolustuskursseja järjestetään Suomessa useiden tahojen aloitteesta. Kurssit vaihtelevat sisällöltään suuresti, ja osa kursseista nojaa vahvasti tiettyyn kamppailulajiin, kun taas toiset ottavat vaikutteita usealta suunnalta. Hyvän kurssin rakenteeseen kuuluvat myös teoria luennot, joilla keskustellaan esimerkiksi Suomen hätävarjelu laista, ja rauhoittavasta kommunikaatiosta jolla vaaratilannetta voi yrittää välttää ennen sen kääntymistä fyysiseksi.

Kurssien laajat hyödyt

Se kaikista selkein hyöty itsepuolustuskurssilla käymisestä on totta kai kurssilaisen kyky puolustaa itseään vaaratilanteen sattuessa. Tavoitteena on aina itsensä suojelu, ei toisen osapuolen satuttaminen, ja useat otteet auttavat hyökkäyksen kohdetta pakenemaan paikalta mahdollisimman nopeasti. Oikeiden turvallisten otteiden oppiminen lisää itsevarmuutta vaaratilanteissa, mikä sinällään jo auttaa puolustamisessa. Usein kurssin käyneet naiset kokevat, että se vähän kuin antaa heille luvan käyttää fyysistä voimaa vaaratilanteessa.

Kurssit tarjoavat osallistujilleen myös hauskan tavan kohottaa kuntoaan. Harjoitukset auttavat lihasvoiman kohottamisessa, ja usein lisäävät myös venyvyyttä, tasapainoa, ja koordinaatiota. Vaikka itsepuolustuskurssien tarkoitus on vakava, parhaat kouluttajat pitävät huolta, että kaikilla kurssilaisilla on harjoitusten aikana hauskaa. Useat kursseista ovat avoimia vain naisille, mikä saattaa tehdä niistä helpompia niille meistä jotka ovat hieman itsetietoisia omasta vartalostaan tai yleisestä kunnostaan. Kurssin aikana pääset myös tapaamaan kaiken ikäisiä uusia tuttavia, ja yhteinen harrastus saattaa johtaa pidempään ystävyyteen. Lyhyt itsepuolustuskurssi saattaa myös avata mielenkiinnon pidempiaikaiseen kamppailulaji harrastukseen.

Itsepuolustuksen ja kamppailulajien harjoittaminen auttaa usein harrastajan itsetunnon kohottamisessa. Introvertin luonteen omaaville, tämä saattaa johtaa upeiden tilanteiden kohtaamiseen tulevaisuudessa. Usea nainen välttelee esimerkiksi yksinmatkailua, peläten vaaratilanteita tuntemattomissa kaupungeissa. Itsepuolustustaitojen omaaminen, ja tietotaito vaaratilanteiden välttämisestä saattavat antaa monelle itsevarmuutta nähdä uusia paikkoja. Itsevarmuus näkyy usein myös päivittäisessä elämässä, kun tiedät osaavasi puolustaa itseäsi fyysisesti, myös elämän sosiaaliset paineet tuntuvat pienemmiltä.

Mitä itsepuolustuskurssilla opiskellaan?

Itsepuolustuskurssit mielletään usein täysin fyysiseksi toiminnaksi, mutta parhaimmat kurssit pitävät sisällään ainakin saman verran itsepuolustus teoriaa. Fyysisessä koulutuksessa kurssilaiset oppivat monia kamppailulajien perustaitoja, mutta opiskelu ei välttämättä ole pelkkää kurssi kavereiden matolle heittelyä. Kurssilaisten on tärkeä oppia tarkkailemaan ympäristöään, ja tunnistaa tilanteet ennen kuin ne kääntyvät vaarallisiksi. Itsepuolustuksen perusajatuksena on se että henkilö pääsee karkuun kohdatessaan väkivaltaa, tätä varten kursseilla myös käydään läpi turvallisten reittien suunnittelua, ja turvapaikkojen hakua. Kannattaako itsensä asettaa vaaratilanteeseen esimerkiksi tuntemattomassa suurkaupungissa pimeän puiston läpi kulkemalla, vai olisiko se vilkas kauppakatu sittenkin parempi vaihtoehto.  Muista että suurin osa ihmisistä on valmis auttamaan hädässä olevaa, joten rohkeasti vaan kauppaan tai ravintolaan sisälle!

Hengitysharjoitukset auttavat pitämään hermot kurissa vaaratilanteessa, ja usein pelkkä rauhallinen ja itsevarma olemus on tarpeeksi hyökkääjän karkottamiseksi. Kursseilla opetellaan myös itsevarmaa perusolemusta, äänenkäyttöä, ja loitonnustekniikoita, joilla vaaratilanne voidaan selvittää ennen sen kääntymistä fyysiseksi. Fyysisen itsepuolustuksen tekniikoissa usein opetellaan ympäristön käyttämistä hyväksi puolustuksessa. Miten voit hidastaa hyökkääjää saadaksesi lisää aikaa paeta. Jos hyökkääjä käy käsiksi, miten saat irtauduttua eri vartalon osiin kohdistuneista otteista, ja miten voit käyttää omaa painoasi hyväksi päästäksesi pakoon. Usea kurssi opettaa myös niitä tekniikoita joita käytetään kun mikään muu ei toimi, kurssilaiset oppivan niin kutsutut likaiset lyönnit, potkut, ja muut hätävarjelu tekniikat. Näitä varten hyvällä kurssilla opetetaan myös mitä Suomen laki sanoo hätävarjelutilanteesta, sillä tämä lisää myös hyökkäyksen kohteeksi joutuneen itsevarmuutta tilanteessa, ja auttaa sen jälki selvittelyissä.