3 minute read

Japanilainen taistelutaito villitsee Suomessakin

Ninjutsu eli Bujinkan Budo Taijutsu on tuhat vuotta vanha, Japanista lähtöisin oleva laji. Kyseessä on varsin vauhdikas kamppailulaji, joka on nimensä mukaisesti saanut vaikutteita tosielämän japanilaisilta ninjoilta. Bujinkan on ollut aina 1960-luvun lopulle asti salainen taistelutaito. Tuolloin opetusoikeuden sai ensimmäisenä ulkomaalaisena israelilainen Doron Novon ja hieman myöhemmin amerikkalainen Stephen Hayes. Nykyään laji on levinnyt laajasti ympäri maailmaa ja sitä harrastetaan Japanin lisäksi lähes kaikkialla Euroopassa, Israelissa, Australiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Ninjojen jalanjäljissä

Suurin osa liikkeistä perustuu aitoihin japanilaisiin sotataitoihin, joita ninjat ovat hyödyntäneet taistelutilanteissa. Ninjat olivat tiedusteluun erikoistuneita palkkasotilaita, jotka vakoilivat ja auttoivat sotilaita strategisissa tehtävissä. Näin he saivat aiheutettua hajaannusta vastustajien riveissä ja omat joukot pääsivät iskemään. Ninjoille kuuluivat erityistehtävät, kuten väijytykset, linnoitusten sytyttäminen tuleen sekä vastustajien kidnappaukset. Ninjat olivat sodassa merkittävä etu japanilaisille sotilailla ja heidän tekniikkansa ja aseensa salaisia.

Tämän myötä lajiin kuuluukin olennaisena osana viekkaus ja vastustajan välttely sen sijaan, että rynnättäisiin suoraan konfliktiin. Bujinkan eroaa muista budolajeista myös siinä, että siinä ei järjestetä lainkaan kilpailuja. Tarkoituksena on kilpailla ainoastaan itseä vastaan ja haastaa oma kehittyminen. Tärkein opeteltava asia on selviytyminen, eikä niinkään täydellinen tekniikka. Bujinkanin tekniikat pyritään muodostamaan siten, että niistä olisi hyötyä myös tositilanteissa. Lajiin liikkeisiin kuuluu mm. lyöntejä, potkuja, heittoja, kaatoja, lukkoja ja aseistariisuntatekniikoita. Aseettoman harjoittelun lisäksi joitakin tekniikoita harjoitellaan perinteisten japanilaisten aseiden ja modernimpien välineiden avulla.

Yhdeksän koulukunnan yhdistelmä

Lajissa on yhdeksän eri koulukuntaa tai taistelukoulua eli ryukhaa. Näistä kolme koulukuntaa on erikoistunut ninjutsuun ja loput ovat samuraikoulukuntia. Koulukunnat on yhdistänyt japanilainen Hatsumi Masaaki (1931–) ja hänen mestarinsa Takamatsu Toshitsugu (1887–1972).

Lajiin kuuluu niin aseetonta kuin aseellistakin itsepuolustusta sekä esimerkiksi vedessä hyödynnettäviä tekniikoita ja strategioita. Suurelta osin Bujinkan on perinteisen japanilaisen sotataidon opettelua ja useat koulukunnat ovat olleet toiminnassa jo tuhat vuotta.

Porvoon kautta muualle Suomeen

Suomessa Bujinkania on harrastettu vuodesta 1985 alkaen. Harjoituksia otetaan kaikkien koulukuntien alueilta, joten harrastaja pääsee Suomessakin opettelemaan monipuolisesti aseetonta kamppailua, miekkailua, keppien ja seipäiden hyödyntämistä sekä mm. ketjuaseiden käyttöä. Kaikki harjoitukset perustuvat taijutsun eli aseettoman kamppailu periaatteille, joten sen harjoitteluun käytetään eniten aikaa. Onnistukseen muut harjoitukset vaativat, että perusteet ovat todella hyvin hallinnassa. Toisaalta samoilla perusteilla harrastajat oppivat käyttämään lähes mitä tahansa improvisoitua asetta tarvittaessa apunaan.

Bujinka tuli Suomeen, kun porvoolainen budoliikkeen pitäjä Peter Schild innostui maailmalla leviävästä lajista. Ruotsissa lajia oli alettu jo harrastaa, joten vuonna 1986 Schild kutsui ruotsalaisen Bo Munthen kyläilemään Porvooseen ja kertomaan lajista suomalaisille. Munthe järjesti Porvoossa leirin, jolle osallistui asiasta kiinnostuneita budo-harrastajia. Heidän johdollaan alkoi rakentua Suomeenkin aktiivinen ninjutsun harrastajakunta ja Porvoossa alkoivat säännölliset harjoitukset.

Lisäoppia ja inspiraatiota lajileireiltä

Bujinkanissa järjestetään usein leirejä, joilla harjoittelijat kohtaavat toisiaan ja pääsevät oppimaan toistensa ja mestarien tekniikoista. Bujinkan sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille harrastajille. Vaikka kyseessä on kontaktilaji, ovat kontaktitilanteet aina kontrolloituja. Lajiin kuuluu erilaisia perusharjoitteita, jotka auttavat vahvistamaan lihaksia, luustoa ja niveliä. Lajin aloittaminen onnistuu, vaikka harrastajalla ei olisi ennestään mitään kokemusta budolajeista. Jokainen etenee harjoituksissa omaan tahtiinsa. Alkeiskurssilla harjoitellaan kaatumistekniikoita, perusasentoja sekä tärkeimpiä lyöntejä, niiden torjumista ja vapautumista erilaisista lukko-otteista. Askeltekniikat eivät vielä kuulu alkeiskurssin sisältöön, vaan tulevat liikevalikoimaan vasta, kun perusasiat ovat hallussa.