3 minute read

Krav Maga -itsepuolustus

Krav Maga on alun perin Israelista kotoisin oleva lähitaistelu- ja itsepuolustusjärjestelmä. Nimi on hepreaa, ja tarkoittaa kontaktitaistelua. Krav Magan perustaja on Budapestissa syntynyt Imrich Lichtenfeld, jonka unelma ”Jotta voisit kulkea rauhassa.” toimii lajin kantavana ajatuksena. Järjestelmä perustuu ihmisen luontaisiin reaktioihin stressaavissa tilanteissa. Lajissa ei kilpailla tai järjestetä näytöksiä, sillä se on kehitetty vain itsepuolustusta varten.

Krav Magan periaatteita on välttää ja poistaa uhkia, välttää loukkaantumisia, siirtyä puolustuksesta hyökkäykseen nopeasti, sekä käyttää keholle luonnollisia refleksejä. Lisäksi Krav Magan itsepuolustuksen periaatteiden mukaan hyökkääjää voidaan iskeä mihin tahansa haavoittuvaan kohtaan, ja käyttää kamppailussa mitä tahansa aseeksi soveltuvaa esinettä. Itsepuolustuksen avulla voidaan selviytyä välittömistä uhista, kuten esimerkiksi kuristuksesta, sekä estää hyökkääjää hyökkäämästä uudelleen. Hyökkääjästä pyritään tekemään uhrille vaaraton joko fyysisesti tekemällä tämä kyvyttömäksi hyökkäämään, tai haluttomaksi jatkamaan hyökkäystä. Krav Magan tasojärjestelmä on budolajeista tutuksi tullut vyöjärjestelmä. Vöitä on valkoinen, keltainen, oranssi, vihreä, sininen, ruskea ja musta. Musta vyö on vaikein saavuttaa, ja niitä Krav Magassa on kymmeneen dan. asteeseen asti. Krav Magan harjoitusasu koostuu pääsääntöisesti mustista housuista ja t-paidasta. Jalkineina toimivat pehmeäpohjaiset tossut, kuten painitossut. Alasuojan käyttö on pakollista, ja muita Krav Magan yleisesti käytettäviä suojia ovat hammassuoja, säärisuojat, pääsuoja ja nyrkkeilyhanskat. Imi aloitti Krav Magan opettamisen muille 1930-luvulla, kun hän johti nuorten juutalaisten fasistien vastaista ryhmittymää. Vuonna 1944 hän alkoi kouluttaa myös juutalaissotilaita. Transjordaniassa Imi opetti lähitaistelua Haganahille, joka oli puolisotilaallinen juutalainen järjestö. Vuonna 1948 hän alkoi opettaa Krav Magaa Israelin armeijalle. 1960-luvulla Imi lopetti työskentelyn armeijassa, ja alkoi opettaa lajia myös siviileille. 1980-lukuun asti Krav Magaa osasivat vain israelilaiset, mutta vuonna 1981 lajia esiteltiin Yhdysvalloissa, ja pian myös FBI alkoi kouluttaa alaisiaan Krav Magan periaattein. Nykyään lajia harrastetaan ympäri maailmaa. Kansainvälisiä lajiliittoja löytyy tällä hetkellä 6 kappaletta: The Israeli Krav Maga Association (IKMA), European Krav Maga Federation (FEKM-RD), The Krav Maga Association of America (KMAA), International Krav Maga Federation (IKMF), Krav Maga Global (KMG) ja Classic Krav-Maga Network. Vuonna 2018 European Krav Maga Federation -organisaatiolla oli jopa 20 000 jäsentä. FEKM-RD on ylivoimaisesti maailman suurin Krav Maga -organisaatio. Liittoa johtaa perustaja Imin oma oppilas, Richard Douieb, jolla on Krav Magan 6. danin musta vyö.

Laji Suomessa

Pohjolan Krav Maga Itsepuolustusliiton (PKMI) Ari Kangas on ansainnut Krav Magassa 4. danin mustan vyön. PKMI on perustettu vuonna 1998, ja samana vuonna hyväksytty viralliseksi Krav Maga -liitoksi. Liitto on myös Euroopan Krav Maga -liiton täysjäsen, ja omaa täydet oikeudet opettaa Krav Magaa. PKMI on voittoa tavoittelematon liitto, jonka tavoitteena on edistää ja kehittää Krav Maga -toimintaa pohjoismaissa. Liitto toimii jäsentensä valtakunnallisena keskusjärjestönä. Liiton hallitus koostuu siviilijäsenistä, sekä viranomaisedustuksesta, eli poliisi- ja puolustusvoimista. Suomen Krav Maga Liitto (SKML) on perustettu vuonna 1996. Liiton tavoitteena on edistää lajin harjoittelua Suomessa. SKML toimii yhteistyössä myös muiden Suomen kamppailulajiliittojen, sekä kansallisten liikunta- ja urheilujärjestöjen kanssa. SKML tarjoaa mahdollisuuksia harjoitella Krav Magan itsepuolustusversioita, mutta monet valmentajat osaavat myös menetelmän lähitaisteluversioita.

Laji Suomessa

Suomen Krav Maga Liitolla on 14 jäsenseuraa eri puolella Suomea. Liitto tarjoaa jäsenseuroilleen lukuisia erilaisia etuja 250 €:n jäsenmaksua vastaan. Etuihin kuuluu muun muassa Osuuspankin Tuplaturvavakuutus, yhteinen lisenssivakuutus, valmentajakoulutus, tapahtumia, leirejä ja intensiivipäiviä, sekä verkkosivupalvelu, jonka avulla aloittavat seurat voivat luoda omat verkkosivunsa SKML:n sivujen alle.